Paini teki minusta toimittajan

Ensin olin äiti. Sitten painivien poikien äiti, kohta myös painiseuran tiedottaja.

Voi sitä ylpeyden määrää, kun väkertämiäni seuran urheilu-uutisia julkaistiin paikallislehdissä. Viikkasin ne polleana pinoon, ja esittelin kaikille.

Huomasin nopeasti, että kirjoittaminen tulee luonnostaan. Ainahan äidinkieli oli sujunut, ja äärettömän uteliaskin olin vielä. Hiljaa mielessäni haaveilin toimittajan ammatista. Pian en suostunut enää vain haaveilemaan. Pääsin paikallisen ilmaisjakelulehden toimitukseen määräaikaiseksi toimittajaksi. Siellä vietetyt kuukaudet olivat minun ammattikorkeani työhön, johon rakastuin tulenpalavasti. Riman korkealle asettavan pomon ja ammattitaitoisten työkavereiden kanssa opin, miten tehdään hyviä lehtijuttuja.

Freelancerina työskentelen nyt seitsemättä vuotta. Saan tavata kiinnostavia ihmisiä, kuulla koskettavia tarinoita.  Vuodet ovat tuoneet kokemusta, tietoa ja taitoa. Kirjoitan uutisia, reportaaseja ja henkilöhaastatteluita. Kerron ilmiöistä ja yrityksistä, ihmisistä ja tapahtumista. Kuljen korvat höröllä ja antennit ojossa.

Mutta aina välillä pysähdyn ja huokaisen onnellisena: unelmista voi tulla totta.